SÄÄNNÖT
Osallistumisen edellytys
- Joukkueeseen kuuluu kaksi henkilöä kilpasarjoissa. Kuntosarjoissa joukkueessa voi olla kolme osallistujaa. Kaikkien tulee olla vähintään 18 vuotta täyttäneitä, tai alle 18 vuotiaalla tulee olla huoltajan kirjallinen lupa osallistumiselle tai osallistua oman vanhempansa kanssa. Lähetä kirjallinen lupa: info@laketolake.fi
- Joukkueenjäsenten tulee olla uimataitoisia ja ymmärtää kisan vaativa haastavuus taso (metsäjärvet & pitkät matkat)
- Joukkueenjäsenet ovat vastuussa siitä, että heillä on swimrun tapahtumaan soveltuvat vakuutukset kunnossa. Järjestäjä ei ole vakuuttanut kilpailijoita millään tavalla.
Kilpailureitti
- Koko kilpailureitti on merkitty ja suunnistustaitoa ei tarvita.
- Joukkueen tulee seurata viitoitusta. Reitin varrella on järjestäjiä tarkkailemassa joukkueiden etenemistä.
- Joukkueet jotka poikkeavat reitiltä hylätään tai saavat aikasakon.
Huoltopisteet
- Matkan aikana on yksi "Energy station" Halkolammella, jossa on tarjolla vettä, energiajuomaa, ja jotain suolaista sekä makeaa energiaa.
- Toinen huolto on Kaitalammella 4. ylityksen risteyksessä, jossa on tarjolla vettä sekä energiajuomaa.
Näillä kahdella huoltopisteellä on myös ulkopuolinen huolto sallittu, ei muualla.
Ensiapu
Kilpailureitin varrella liikkuu ensiapuhenkilökuntaa. Halkolammen energiapisteellä sekä Kaitalammen vesipisteellä on ensiapulaukku sekä toimihenkilöitä, jotka kutsuvat paikalle liikkuvan ensiapupartion. Ensiapu sijaitsee maalialueella.
Varusteet / joukkue
Kaikki lähdöstä mukaan otettavat varusteet tulee kuljettaa maaliin. Energiatarpeista tulevat roskat voi jättää huoltopisteen yhteydessä oleviin roskiksiin.
- Pakolliset varusteet/ kisaaja:
· Ensiapuside (vedenpitävästi pakattuna)
· märkäpuku - Märkäpuvun voi korvata pullarilla tai uimarinpoijulla vesien ollessa yli + 19 astetta (Kaitalampi)
· pilli (merkkiääni apua tarvittaessa)
. uimalakki (järjestäjältä)
. 1 kartta/tiimi (järjestäjältä, ei ole vedenkestävä)
- Suositeltavat varusteet:
· Juomapussissa juomaa, energiaa, kellutin jalkojen väliin (pullari), lättärit, uimalasit, uimarinpoiju
Varustetarkastus
Varusteet tarkistetaan pistokokein maalissa. Jos maalitarkastuksissa on puutteita varustuksessa, johtaa se aikasakkoon.
Kielletyt varusteet
Kelluntaväline tai välineet, joiden yhteiskoko on isompi kuin 100 x 60cm
Ajanotto
Aika on startista maaliin kun joukkueen jälkimmäinen ylittää maaliviivan. Maaliviiva ylitettävä tiimeittäin ja vierekkäin!
Joukkueen vastuu
- Joukkue ja sen jäsenet kilpailevat omalla vastuulla. Kilpailijoita ei ole vakuutettu järjestäjien toimesta millään tavalla
- Joukkueen ja sen jäsenten tulee kunnioittaa muita kilpailijoita-, järjestäjiä- sekä muita alueella liikkuvia ihmisiä sekä luontoa.
- Keskeyttäessään joukkueen tulee informoida järjestäjiä keskeytyksestä mahdollisimman nopeasti ja siirtyä lähimmälle miehitetylle pisteelle
- Kisan aikainen roskaaminen on ehdottomasti kielletty. Roskaamisesta seuraa joukkueelle aikasakkoa.
- Joukkueen tulee auttaa hädässä olevia tai tulla avuksi jos järjestäjä pyytää
- Joukkue ei saa käyttää epäreiluja menetelmiä parantaakseen suoritustaan.
- Kilpailussa on voimassa World Anti doping agencyn säännöt. Katso lista kielletystä aineista "prohibited at all times": http://list.wada-ama.org
- Joukkueiden tulee tuntea säännöt ja noudattaa niitä
Säännöt
- Kilpailutuomaristo on kilpailunjohtaja ja kaksi järjestäjien jäsentä.
Kilpailutuomaristo:
- Seuraa sääntöjen toteutumista
- Päättää protesteista
- Päättää hylkäämisistä
- Päättää reitin muutoksista sekä sääntöjen muuttamisesta
- Kilpailutuomaristo voi käyttää “tervettä järkeä”, jos asia ei ole riittävän selvästi ilmoitettu säännöissä
- Kilpailutuomariston päätös on lopullinen
Protestit, sisältö
- Protesti pitää tehdä enintään tunti oman- tai protestia vastaan tehtävän joukkueen maaliintulon jälkeen
Tulee ilmetä seuraavat tiedot:
- Aika ja paikka
- Joukkueen numero ja jäsenten allekirjoitukset
- Joukkueen numero tai nimi, tai tapahtuma jota vastaan protesti tehdään
- Protestin syy
- Mahdolliset todistajat, heidän numero tai nimi
- Protesti joka ei sisällä edellä lueteltuja asioita, ei oteta käsittelyyn.
- Kilpailuntuomaristo käsittelee protestin asianosaisten kesken mahdollisimman nopeasti
Hylkäämiset
Sääntöjen rikkominen johtaa hylkäämiseen tai aikasakkoon.
Ulkopuolinen apu
Ulkopuolisen avun käyttäminen on kielletty. Ainoastaan järjestäjien apu on hyväksytty. Joukkueen tulee suoriutua omin avuin lähdöstä maaliin. Ulkopuoliset huoltajat voivat huoltaa (=tarjota energiaa) energia stationilla tai vesipisteellä (katso reittikartta).
Turvallisuus
- Järvet ovat mm. matalia rannoiltaan ja pohjat luonnon mukaisia, joten VETEEN HYPPÄÄMINEN ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY! Uintien alku: Swimrun tyyliin joko kahlaten tai pinnalla liukuen.
- Joukkueen jäsenten tulee pysyä yhdessä koko kisan ajan. Maalla jäsenet voivat olla max 50m etäisyydellä toisistaan. Vedessä max etäisyys on 10m. Vinkki: uinti on joukkueena nopeinta peräkkäin, jolloin takana tuleva hyötyy imusta. Hyvä harjoitella parin kanssa uintia.
- Järjestäjät voivat keskeyttää joukkueen kilpailun, jos joukkue näyttää liian väsyneeltä jatkaakseen kilpailua.
Sponsorointi
Kilpailijoilla voi olla yhteistyökumppaneiden logoja varusteissaan. Numeroliivi on oltava päällimmäisenä ja aina näkyvillä.
Osallistumisen peruuttaminen ja muutokset
- Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisen palvelun kautta ilmoittautumismaksun kera.
- Jos joudut peruuttamaan osallistumisesi, voit hankkia itsellesi sijaisen tai voit itse myös myydä osallistumisesi eteenpäin.
- Osanottomaksusta palautetaan lääkärintodistusta vastaan. Osallistumisen voi siirtää maksutta ensi vuoteen. Tiimimuutokset ovat mahdollisia kilpailun viimeiseen ilmoittautumispäivään asti.
- Käsittelymaksun pidätämme 10€. Yhteysdenotot aina sähköpostitse: info@laketolake.fi
Kilpailun peruuntuminen
Mikäli tapahtuma joudutaan peruuttamaan, on järjestäjillä oikeus pitää 50% osallistumismaksusta kattamaan ennakkokuluja. Osallistumismaksuja ei palauteta, jos tapahtuma joudutaan siirtämään toiselle paikkakunnalle ja/tai uudelle päivämäärälle (esim pandemia takia tapahtumia on siirretty vuodella eteenpäin).
Osallistujan yhteystiedot
Ilmoittautumalla hyväksyt, että nimesi näkyy ilmoittautuneiden listassa ja tuloksissa.
Keräämme puhelinnumeron sekä sähköpostin tapahtumaan, sekä lajiin liittyvää tiedottamista varten.
Valokuvaus- ja videointi
Kilpailijat antavat järjestäjille luvan käyttää kilpailussa kuvattuja valokuvia ja videomateriaalia omassa markkinoinnissaan, esitteissä, lehdissä, TV:ssä, ja muissa medioissa.
Sääntöjen hyväksyminen
Ilmoittautumalla kilpailuun joukkueet hyväksyvät kilpailun säännöt
Sääntöjen voimassaolo
Sääntöjä voidaan päivittää kilpailun alkuun asti. Lue ohjeet sekä säännöt vielä ennen kisapaikalle saapumista. Tiedotamme kotisivuillamme muutoksista.